Kirjasto. Jokamiehen oikeus

04.11.2010

Suomen Kirjastoseura on järjestö, joka kehittää kirjastopalveluita ja lisää kirjastotoiminnan tunnettuutta mm. järjestämällä mm. Lainanpäivän. Yleistehtävänsä osana se järjestää säännöllisesti valtakunnallisen kirjastoalan tapahtuman Kirjastopäivät ja osallistuu aktiivisesti kansainväliseen toimintaan.  Kolmipäiväinen Kirjastopäivät 2011 pidetään kesäkuussa Oulussa ja tapahtumaan odotetaan 450 osallistujaa. 

 

Konffan ja Kirjastoseuran hyvin alkanut yhteistyö sinetöitiin sopimuksen allekirjoittamisella marraskuun alussa ja sen myötä Oulussa toteutetaan monipuolinen ja laaja tapahtuma kirjastoalan asiantuntijoille ja ammattilaisille. Suurkokouksen ja luentojen yhteydessä järjestetään kokousvieraille monenlaista oheisohjelmaa aina retkistä juhlatilaisuuksiin. Konffa huolehtii myös tapahtuman verkkosivujen visuaalisesta suunnittelemisesta ja toteuttamisesta sekä tapahtuman rekisteröitymis- sekä majoituspalveluista.